View this post on Instagram

Tässä mun reaktio, kun kuulen saman "synnytystalkoot". 😂 Astetta äreämpi ilme seuraa, kun pienten lasten vanhempia syytetään siitä, että he "antavat negatiivista kuvaa lapsiperhearjesta". Se on vähän sama, kuin maratonia parhaillaan juoksevalta vaadittaisiin jatkuvaa hymyä ja Ikuisen Vapun ääneen laulamista. . Julkisessa keskustelussa ihmetellään jatkuvasti, miksei perheen perustaminen kiinnosta - onhan meillä tarjolla maailman parhaimpiin kuuluva yhteiskunnan tukiverkko ja palvelujärjestelmä lapsiperheille. Äitiyslomalaisellekin maksetaan valtion toimesta rahaa, mikä jaksaa hämmästyttää Amerikan serkkua. Ei se nyt ainakaan siitä voi jäädä kiinni! Ei niin. Olin taas tänään keskustelemassa aiheesta, mitä vauvakadolle maassamme voisi tehdä. Olemme osa laajempaa trendiä, ja vastaava ilmiö on havaittavissa lukuisissa hyvinvoivissa länsimaissa. Emme ole yksin, vaikka Suomen syntyvyyskäppyrän kulma osoittaakin erityisen jyrkästi alaspäin. . Mutta mitä toimenpiteisiin tulee, haluan nostaa esiin yhden helposti unohtuvan asian: meidän täytyy kääntää katse voimakkaammin kulttuuriimme - siihen sosiaaliseen koodistoon ja olemisen tapaan, jonka vaikutuspiirissä elämme. Ei perhemyönteisyys synny vauvatalkoilla tai sillä, että perheelliset hymyilevät mustine silmänalusineen kuin neuvostoajan propagandajulisteissa. . Perhemyönteisyys ja aito yhteisöllisyys lähtee meistä jokaisesta ja konkreettisista arjen teoistamme, sosiaalisesta kulttuuristamme: Ovatko lapset tervetulleita julkisiin tiloihin ja perhejuhliin? Otetaanko heidät mukaan keskusteluun ja ollaanko heistä ylipäänsä kiinnostuneita? Ainoastaan Suomessa on ihan OK sanoa päin naamaa, että "en muuten pidä lapsista". Anteeksi mitä? Sinä itsekin olet ollut aivan samanlainen nenää valuttava karjuja! Et siis ilmeisesti tykkää itsestäsikään? Lapsista saa maassamme puhua rumemmin kuin kenestäkään muusta. Miksi? . Uskon, että lapsiperhe-elämä näyttäytyisi ihan eri tavalla, jos lapset olisivat luonnollisempi osa kaikkea kanssakäymistä. Että he olisivat tervetulleita ja heistä tykättäisiin. Tällaista sukupolvien rajat ylittävävää yhdessäoloa ja aitoa vuorovaikutustahan aina jaksamme muissa kulttuureissa ihailla. . #vauvakato

A post shared by Marja Hintikka (@marjahintikka) on